maanantai 18. toukokuuta 2009

Aurora Karamzin,Aurora Demidov,Catherine Oxenberg



Aurora Karamzin oli aikansa kuuluisin kaunotar. Hän oli kahdesti naimisissa varakkaiden miesten kanssa, ja käytti suurta omaisuuttaan hyväntekeväisyyteen.

Aurora Karamzin asui Töölönlahden rannalla Hakasalmen huvilassa, jossa hän kuoli vuonna 1902 elettyään 94-vuotiaaksi. Hän lahjoitti huvilan Helsingin kaupungille, ja siellä toimii nyt kaupunginmuseo. Perusnäyttelyn lisäksi museossa järjestetään mielenkiintoisia Helsinkiin liittyviä erikoisnäyttelyitä. Piharakennuksessa on kahvila.

Kahvilarakennuksen takana on pieni hautakivi. Siinä lukee venäjäksi ”Shamil, pikku koiramme, Tbilis 1845, Helsinki 1860”. Näiden siperianlehtikuusten katveeseen on haudattu Aurora Karamzin koira,

pieni pörröinen terrieri, jonka Aurora oli saanut Georgian pääkaupungista Tbilistä ollessaan siellä tarkistamassa ensimmäisen aviomiehensä Pavel Demidovin kaivoksia. Auroran Demidovilta saaman maailman seitsemänneksi suurimman timantin kopio on kaupunginmuseossa. Oikealla timantilla Auroran oli maksettava poikansa hurjastelujen ja pelihimojen laskut.

Auroran appi Nikolai Demidov oli hankkinut Firenzen läheltä San Donaton tilukset ja niiden mukana Toscanan suurherttualta ruhtinaan arvon. Demidovin perhe sai anteliaisuutensa johdosta Firenzen kunniakansalaisoikeudet. Nuorempi veli Anatol, joka oli naimisissa prinsessa Mathilde Bonaparten kanssa peri San Donaton ja ruhtinaan arvon. Ruhtinas Anatol kuoli lapsettomana ja Auroran poika Paul peri setänsä suunnattoman omaisuuden ja San Donaton ruhtinaan arvon.

Aurora Karamzinin pojantytär Aurora Demidov meni naimisiin prinssi Arseni Karageorgevitsin kanssa 1892. Heidän poikansa Jugoslavian prinssihallitsija Paul Karageorgevits oli naimisissa Tanskan ja Kreikan prinsessan Olgan kanssa. Heidän tyttärensä prinsessa Elisabeth on amerikkalaisen filmitähden Catherine Oxenbergin äiti.


I.Vanhemmat: Eva Gustava von Willebrand & Carl Johan Stjernvall

II.Ernst Gustav von Willebrand (Veli) & Vendela Gustava von Wright

Hedvig Ulrika von Willebrand (Sisko) & Wilhelm Mauritz Klingspor

Eva Albertina von Willebrand (Sisko) & Fredrik Lebell

III.Sofia Catarina Jägerhorn af Spurila & Ernst Gustaf von Willebrand

IV.Barbro Juliana von der Pahlen & Johan Anders Jägerhorn af Spurila

V.Sofia Helena Forbes & Fredrik Adolf von der Pahlen

VI.Christina Boije (Gennäs) & Ernst Johan Forbes

VII.Erik Mårtensson Boije & Anna Larsdotter Fleming

VIII.Mårten Nilsson Boije & Margareta Hansdotter Björnram

IX.Brita Kristersdotter Horn af Åminne & Nils Andersson Boije

X.Krister Klasson Horn af Åminne & Ingeborg Siggesdotter Sparre


http://jssgallery.org/Paintings/Princess_Demidoff.htm

http://famousdiamonds.tripod.com/sancydiamond.html